sunnuntai 29. huhtikuuta 2012


Huom ! Kirjoitan blogia pikkuisella viiveellä, sillä saimme netin 3 päivää myöhässä käyttöömme.

Lauantai 14.4.

Lentokoneemme  lähti Saksaan klo 12:55, joten saavuin lentoasemalle hyvissä ajoin klo 9:50. Lähdin itse iloisin mielin Saksaan ja olin myös siitä iloinen, että lähdin pois Suomesta kun siellä alkoi sataa ja saksaan luvattiin aurinkoista säätä. Jouduin odottamaan noin 20min, että Susanna saapui asemalle ja meidän opettajamme 10 minuuttia myöhemmin. Kun olimme vieneet matkalaukut ja itsemme turvatarkastuksesta läpi menimme portille josta lentokoneemme lähti klo 12.55. Lennossamme oli sellainen hauska juttu, että jouduimme vaihtamaan konetta Kööpenhaminassa johon matkaa oli noin puolitoista tuntia. Sitten odotimme Kööpenhaminassa tunnin ennen kuin pääsimme jatkamaan matkaamme saksaan.

 Kööpenhaminasta Saksaan kesti kaksi ja puolituntia ja saavuimme paikalle paikallista aikaa klo 16:15. Aika raja sinänsä ei ole mikään suuri sillä se on vain meille yksi tunti taaksepäin. Kun saavuimme Saksaan, niin sää tuli vähän pettymyksenä, sillä pilvet olivat mustia ja ulkona tihkutti vähän vettä. En antanut tuon pilata matka tunnelmaan, joten jatkoimme vain matkatavaroitten hakemista. Kun viimeinkin saimme matkalaukkumme menimme porteista ulos ja huomasimme naisen pitävän kylttiä jossa luki Omnia ja tajusimme hänet heti yhteyshenkilöksemme. Esittäydyimme toisillemme englanniksi ja sain tietää hänen nimekseen Isabell. Puhuimme mukavia, jonka jälkeen lähdimme hänen autoonsa ja kävimme heittämässä opettajamme hänen hotelliinsa. Kun opettaja oli saanut asiansa hoidettua, niin ajoimme yhdessä Susannan ja minun majoitus paikkaamme. Matkalla Isabell kertoi siitä, että pääsemme opiskelija asuntoon asumaan matkamme ajaksi. Samanlla hän kertoi miten kolme vuotta sitten kaksi opiskelijaa Suomesta oli tullut samaan paikkaan asumaan ja antamaan itsestään todella negatiivisen kuvan. He olivat kuulemma olleet todella villejä ja sotkeneet paikkoja paljon, että paikan pitäjät eivät olisi ottaneet jatkossa Suomesta tulleita opiskelijoita asumaan asunnolleen. Tapahtumasta oli kuitenkin kulunut jo 3 vuotta joten he yrittävät meidän kanssamme uudelleen, joten minulla ja Susannalla on ittellämme suuri vastuu palauttaa usko heihin. Saavuttuamme opiskelija-asunnoille tapasimme toisen yhteyshenkilömme Joachimin. Puhuimme toisillemme ja samalla he kertoivat asuntolan säännöt ja pääsimme asettumaan huoneisiimme. Tuon jälkeen kävimme kokonais ohjelmaamme läpi ja kertasimme asioita. Isabell kertoi meille, että saisimme netin käyttöön vasta maanantaina, sillä netti koodin saisi respasta, mutta respa oli kiinni. Hän ei tiennyt, että olisiko respa sunnuntaina auki (tämän takia tämä blogi myöhästyi). Joachim kertoi, että hän haluaa viedä meidät paikalliseen ravintolaan viettämään iltaa ja tarjoamaan ruuan. Olimme todella otettuja ja lähdimme mielellämme mukaan.

 Ravintolassa oli todella mukavaa ja meillä oli todella hauskaa ja kyllä on pakko myöntää, että Saksassa ei ruossa säästele. Ruokaa ja juomaa oli todella paljon ja siitä tuli todella kylläiseksi. Illan vieton päätteeksi Joachim ja Isabell näyttivät meille missä on lähin metroasema, jos minä ja Susanna haluamme mennä huomenna keskustaan seikkailemaan, sillä Sunnuntai oli meille varattu vapaa päiväksi. Tuon jälkeen sanoimme toisillemme hyvät illan jatkot ja menimme asunnolle nukkumaan.
                                          Tervetulo ateria.
                                          Huoneestani kuva.

Sunnuntai 15.04

Tänään meillä oli vapaa päivä ja ohjelmassamme luki, että emme tapaisi tänään Isabellia ja Joachimiä vaan saisimme vaellella vapaasti Munchenissä itse. Heräsimme n. 9 aikoihin. Laitoimme itsemme kuntoon ja lähdimme kävelemään keskustaan päin. Ulkona valitettavasti satoi vähän, mutta emme antaneet sen haitata Valitettavasti asunnollamme ei ole aamupalaa tarjolla viikonloppuisin, joten päätimme ihan ensiksi mennä reissullamme syömään. Käveltyämme jonkin aikaa huomasimme, että emme saapuneet yhtään keskustan näköiseen paikkaan, joten katsoimme kartasta, että missä päin karttaa olemme. Pienen tulkinnan jälkeen huomasimme käveltyämme 5 km pois päin keskustasta. Emme kehdanneet palata 5 km kävely matkan takia takaisin päin vaan jatkoimme seikkailua jos ruoka paikka löytyisi. löysimme  vain kaksi kauppaa, mutta koska oli Sunnuntai niin ne olivat kiinni. Jatkoimme vähän eteen päin jä löysimme muutaman bensa-aseman ja päätimme käydä siellä. Löysimme sieltä halvalla limua, mutta ruoka siellä kalliimpaa kuin Suomessa. jatkoimme tuon jälkeen 15 min matkaamme, jonka jälkeen päätimme känntyä takaisin päin.

Käveltyämme takasin asunnollemme emme jaksaneet kävellä kekustaan, koska olimme märkiä ja väsyneitä kävelyn jälkeen. Susanna sanoi, että hänen isänsä oli pakannut hänelle mukaan pari tonnikala purkkia, joten hän ehdotti, että menisimme asunolle lepäämään ja syömään tonnikala purkit pahempaan jälkeen. Minusta ehdotus kuulosti hävältä joten toteutimme sen. Samalla kun lepäsimme päätimme katsoa missä kevelimme ja kuinka paljon. Suumme loksahti kauhistuksesta kun laskimme kävelleemme noin 12 km ja olimme kävelleet ties missä.
Nopean lepäämisen jälkeen katsoimme kartalta minne suuntaan meidän kannattaisi lähteä. Kun meille oli pieni aavitus minne meidän pitäsisi menne, niin jatkoimme heti matkaamme ja keskustaan päin toivoen, että löytäisimme viimein jonkun ruoka paikan. Käveltyämme noin 3 km keskustan suuntaan maisemat näyttivät viimeinkin kunnon kaupungilta ja löysimme Mc Donaltsin. Olimme iloisia mäkin löytämisestä ja kävimme siellä syömassä. Katsellessamme hintoja huosimme, että Saksan mäkissä on noin 2€ - 3€ halvempaa kuin Suomessa. Syötyämme olimme kylläisiä ja keskustelimme mitä voisimme tehdä. Tulimme siihen loppu tulokseen, että käveltäisiin hetki vielä mäkin ympärillä jos löytäisimme ruoka kaupan, jotta voisimme ostaa asuntoomme ruokaa. Valitettavasti ruoka kauppaa ei löytynyt joten menimme takaisin asunnoillemme vain olemaan itseksemme ja katsomaan elokuvaa Susannan tietokoneelta. Tuon jälkeen menimme nukkumaan.

Maanantai 16.4

Tänään kyllä tapahtui paljon asioita. Heräsimme aikaisin tänä aamuna klo 6, koska meidän piti tavata Isabell ja Joachim heidän koulullaan klo 9:30. Jouduimme siksi lähtemään todella aikaisin, koska emme olleet matkustaneet Saksan metrolla ja emme tienneet kuinka pitkä matka meillä olisi edessä. Menimme ruokasaliin  klo 6:30 syömään aamupalan ja syötyämme lähdimme heti metroasemalle päin ja kohti yhteyshenkilöiden koulua kohti. Yllätyimme siitä, että kuinka kauhea aamuruuhka Saksassa on. metroasemalla ihmiset vain änkeytyivät metroon vaikka vaunut olivat jo täynnä. Ruuhkan takia jouduimme jättämään kaksi metroa väliin , koska tungosta oli hirveästi.  Loppujen lopuksi metroa oli yllättävän helppo käyttää. Matkalla koululle jouduimme vaihtamaan vain kerran metroa. Saavuttuamme metroasemalle, josta Joachim sanoi tulevansa hakemaan meidät ja opettajamme Jarin. Kun olimme löytäneet Jarin, niin hän soitti Joachimille, että hän voi nyt tulla hakemaan meidät. Joachimnille kesti 10 min tulla meitä vastaa, jonka jälkeen menimme kävellen koululle.

Saavuttuamme koululle Joachim piti meille kiertueen koulussa. Kiertueen päätteeksi menimme opettajan huoneen viereiseen luokkaan, jossa meidät esiteltiin muutamalle opettajalle ja rehtorille. Esittäytymisen jälkeen meidät esiteltiin opettajalle joka huolehtii Puolalaisista oppilaista ja kysyi meiltä haluaisimmeko mennä heidän kanssaan muutamalle turisti matkalle. Suostuimme ainakin yhteen retkeen ja samalla hän kysyi kuinka hyvä Saksan kielitaitomme on. Kerroimme, että meillä sattui väärin ymmärrys Suomessa, joten emme päässet opiskelemaan Saksan kieltä yhtään. Tämän kuultuaan hän sopi Joachimin kanssa, että pitäisi meille tunnin kestävän Saksan perusteet tunnin. opiskelimme nopeaan tahtiin muutamaa yksin kertaisia lauseita esim: esittelemään itsemme, kertomaan ikämme ja mistä olemma kotoisin. Opimme myös laskemaan kahteenkymmeneen. Meillä jäi noin 20 minuuttia tunnista jäljelle ja opettaja lupasi käydä näyttämässä meille nopeasti paikallisen kauppakeskusksen ennen kuin menisimme syömään. Kauppakeskus oli todella hieno. Se ei ollut Suomen Selloa isompi, mutta iso ja upea kuitenkin. Kauppakeskus esittelyn jälkeen menimme takaisin koululle Joachimin ja Jarin luoke, jotta voisimme mennä syömään. Iloksemme huomasimme, että Isabell oli heidän seurassaan ja menimme yhdessä syömään. Syömisen jälkeen kokosimme kamppeemme ja suuntasimme päivän kohokohtaa. Nimittäin Joachim lupasi viedä meidät BMW- museoon ja siellä kierrokselle BMW:n tehtaaseen. Paikka oli todella upeasti rakennettu sekä koristeltu ja BMW rekennusten design oli todella upea. Museossa oli todella paljon autoja vanhoista uusimpiin ja mikä parasta sinne sisään pääsy on ilmaista. Ainoastaan kiertue tehtaaseen maksaa vain 9€, mutta opiskelijoina pääsimme sisään 5 € :rolla. Kiertueesta ja itse museossa jäi todella hyvä fiilis. Museon jälkeen sanoimme opettajille illan jatkot, jonka jälkeen menimme lidliin ostamaan ruokaa asunnollemme. Tuon jälkeen menimme asunnollemme ja saimme viimeikin itsellemme netin toimimaan pienen paperi sodan jälkeen. valitettavasti netti yhteys on todella huono, joten blogin kirjoitus on myöhastynyt. Tuon jälkeen menimme nukkumaan.

Tiistai 17.04

Tästä päivästä ei ole nyt hirveästi kerrottavaa. Heräsimme aamulla aikaisin, sillä medän piti taas menna Joachimmin koululle. Paikan päällä oli myös opettajamme Jari. Joachim ja jari kertoivat vain meille vähän Saksalaisesta työkulttuurista ja pientä kuvausta meidän työpaikoistamme. Samalla he kertoivat, että kun aloitamme Susanna kanssa työt huomenna, niin he tulevat saattamaan meidät työpaikoille ja katsomaan, että pärjäämme siellä.

Tuon jälkeen meillä oli loppu päivä vapaata ja Joachim tarjoutui meille näyttämään muutamia nähtävyyksiä Marienplatzista. Suostuimme siihen ja sovimme Marienplatzin(Keskustaa) myös meidän tapaamispaikatsemme kun lähdemme huomenna töihin. Keskustassa Joachim näytti meille nopeasti hienot nähtävyydet ja hyvät ravintolat. Eniten kiinnosti se kun Joachim näytti meille kuuluisan Juutalaisen kirkon. Sinne sisään pääsy kestää kuukausien terroristi hyökkäysten takia. Kirkko oikeasti tutkii kaikkien henkilöiden taustat kuukauden aikana ja vasta kuukauden jälkeen kirkko kertoo, että pääseekö sisään vai ei. Kiertueen jälkeen Joachim lähti ja me jäimme katsomaan keskustaa vielä hetken aikaa. Samalla reissulla kävimme ostamassa Susannalle uudet kuullkkeet jonka jälkeen suuntasimme takaisin asuntojamme päin.

Loppu illan katsoimme elokuvaa Susanna huoneessa ja leffan jälkeen menimme nukkumaan.

Keskiviikko 18.04

Perhana, että tänään jännitti kun viimeinkin aloitettiin työtekö työpaikoilla. Nousimme todella aikaisin, että ehtisimme syödä aamupalan ennen kuin tapaisisimme Joachimin ja Jarin Marienplatzissa. Toinen syy aikaiseen herätykseen oli se, että työpaikkamme sijaitsevat kaukana toisistaan ja että opettajamme haluavat saattaa meidät työpaikoille heti aamusta, että näkevät meidän pärjäävän työpaikoissa. Tavattuamme Marienplatzissa lähdimme heti viemään Susannaa hänen työpaikalleen.

Kun olimme heittäneet Susannan hänen työpaikalleen, niin lähdimme minun työpaikalleni. Valitettavasti matkallemme työpaikalleni jouduimme pysähtymään puoleksi tunniksi, koska aamuruuhka on Saksassa perhanan paha. Kun lopulta saavuimme minun pysäkilleni, niin yllätyin positiivisesti millaisella asuinalueella työpaikkani sijaitsi. Työpaikkani sijaitsi ihan maalais/omakotitalo tyylisessä paikassa. Paikka oli mielestäni erittäin viihtyisä. Yllätyin myös siitä, että kun kuulin työskenteläväni Legolla, niin luulin pääseväni johonkin kauppaan töihin. No luulin väärin. Pääsin nimittäin Legon kansainväliseen toimistoon markkinointi osastolle töihin. Olin ihan äimänä lyöty, että pääsen noin upeaan paikkaan töihin. Kun pääsimme Legolle niin meidät nopeasti esiteltiin pomolleni. Meillä oli mukava juttu tuokio ja hän kertoi, että moni hänen työpaikaltaan on ollut, myös vaihto-oppilaana Suomesta. Esittelyn yhteydessä annoin myös Jarin kanssa tuliaisemme mitä olimme tuoneet Suomesta. Itse annoin Iittalan Muumi mukin ja Pomoni näytti pitävän siitä. Pian esittäytymisen jälkeen Jari ja Joachim toivottivat minulle hyvää jatkoa ja jättivät minut työskentelemään.

Pomo ja minä aloitimme Lego yhtiön - ja paikkojen esittelyllä. Toimisto oli todella viihtyisä ja niin olivat myös työtoverini. Pomo kertoi minulle, että tulen työskentelemään paljon Lego tuotteiden parissa. Myös sellaisten tuotteiden mitkä julkaistaan vasta vuonna 2013. Tämän takia jouduin allekirjoittamaan salassapito sopimuksen, että en vuoda tuotteista tietoa. Saan myös osallistua Lego Ninjago tuotteiden televisio sarjan duppaus kokouksiin ja saan myös nähdä miten duppaus studiolla asiat hoidetaan. Pomoni kertoi, että hänen työtehtäviinsä kuuluu Lego Ninjago sarjan markkinointi ja kehittely. Kaiken tuon päätteeksi minut esiteltiin toiselle työharjoittelijalle. Hänen nimen on Mathias ja hän on opiskelija Saksalaisesta merkonomi koulusta. Pomo kertoi, että aina klo 12 jälkeen työskentelen hänen kanssaan pienissä projeksteissa. Mathias puhuu ihan hyvin englantia ja tulemme hyvin toimeeen.

Kaike tuon jälkeen Pomo antoi minulle ison Lego Ninjago pakkauksen ja sanoi, että saan loppu päivän koota sitä, kun en voi työskennellä kunnolla, koska saan vasta tietokoneen huomenna käyttööni. loppu työpäivä kului sujuvasti Legoja rakennellen. Ennen lähtöa pomo toivotti vielä tervetulleeksi ja antoi minulle työaikatauluni. Työpäiväni kestävät koko ajan klo 9 -16, eli ihan normaali työviikko.

Kun lähdin takaisin asuntolaan päin, niin jouduin taas puoleksi tunniksi jäämään metroon istumaan ruuhkan takia. Alkoi pikkuhiljaa ottaa päähän, mutta onneksi laitoin musiikkia soimaan, että odottaminen oli inhimillistä.

Saavuuttuani asuntolaan olin vähän huolissani, koska Susannaa ei näkynyt, sillä hän kertoi, että pääsee töistä minua aikaisemmin. Kun menin ovelleni hän oli jättänyt lapun, että hänen työpaikallaan on juhlat ja tulee vasta klo 20 jälkeen himaan. Tämän kuultuani olin vähän helpottunut. Jouduin odottamaan Susannaa noin kaksi tuntia, mutta minulla oli kirja jota luin, niin aika meni nopeasti. Illalla kun Susanna oli saapunut niin puhuimme nukkuma menoon asti siitä minkälaiset työt meillä on.


Torstai 19.04

Nukuin viime yön todella hyvin ja aamupalallekkaan ei ollut mikään kiire, kun kukaan ei meitä odottanut. Oli vain työajat joita piti noudattaa. Vaikka meillä ei ollut kiirrettä lähteä niin päätimme lähteä klo 7 jälkeen kohti työpaikkojamme, koska emme vielä tienneet kauanko aikaa työpaikoillemme kestää matkustaa. Menimme yhtä matkaa keskustaan ja lähdimme sieltä eri suuntiin.

Saavuin töihin 20min etuajoissa. Pomo yllättyi siitä vähän, mutta sanoi, että töihin on hyvä tulla aikaisin niin kuin Saksassa kuuluukin. Tänään sain työskennellä Lego Ninjago sarjan kanssa. Minun piti katsoa sarjaa, jonka jälkeen teen muistiinpanot, että keitä hahmoja siinä oli, mitä tuotteita jaksossa oli ja lopuksi pieni juoni tiivistelmä englanniksi. Sarja oli mielenkiintoinen ja tehtävä oli todella hauska. Työskennellessäni Susanna soitti minulle työpaikaltaan ja kertoi, että hän oli saanut pre-paid littymäni toimimaan. Susanna kertoi myös, että kannattaa pyytää työpaikalta todistus siitä, että olet opiskelija, sillä saa huomattavat lippualennukset museosta ja eläintarhasta. Noin klo 14 jälkeen sain toiselta henkilöltä työn jossa minun piti päivittää exel listaa ja ensimmäinen työpäivä oli siinä.

Illalla tultiin Susannan kanssa asuntolaan noin klo 18 aikoihin, olisimme päässeet aikaisemminkin, mutta ruuhka oli jälleen kerran sietämätöntä. Illalla katsoimme leffan Susannan koneelta ja menimme nukkumaan ajoissa.

Perjantai 20.04

Tänään aamu oli samanlainen mitä eilinenkin. Tänään työmatka kesti vain 20 minuuttia pidempääm metron teknisten vikojen takia, koska tänään on perjantai niin työpäivini tulisi olemaan klo 14 asti, että pääsisin aikaisemmin viikonlopun viettoon. Ainoana ehtoa on vaan se, että ei ole enään töitä jäljellä

Tänään työskentelin kaksi ensimmäistä tuntia Ninjago sarjan parissa. Tuon jälkeen pomon yksi alaisista tuli kysymään apuani. Hän pyysi minua katsomaan exel listaa myydyistä tuotteista ja tekemään samankaltaisen listan Lego tuotteiden kuvilla. Tehtyäni sitä lounastunnille asti pomoni pyysi minua tekemään muutaman kutsukortin word:iin. Pidin tänään vain puolen tunnin ruokatauon, että saisin kakki tehtyä. Kaiken tuon tehtyäni klo oli vähän yli kaksi, sanoin pomolle, että olen tehnyt kaikki tehtäväni ja että pääsisinkö jo lähtemään. Pomo katsoi hymyillen, että olen tehnyt kaikki, mutta pyysi, että auttaisin Mathiasta vielä muutamassa asiassa. Autoin Mathiasta muutaman exel taulukon päivittämisessä ja muutamassa postituksessa. Tuon jälkeen pääsin kotiin ja kello oli tasan kolme. No pääsinpähän tuntia normaalia aikaisemmin. Saavuttuani metroasemalle minulle selvisi, että metroissa oli taas joku vika ja jouduin odottamaan metroni lähtöa yli puoli tuntia.

Saavuin asuntolaan klo 17 aikoihin ja olin väsynyt. Susanna tuli tuntia myöhemmin. Meillä oli nälkä joten päätimme käydä ruokakaupassa. Susanna etsi netistä meille lähimmän lidlin ja menimme sinne. Valitettavasti kartat jotka saimme olivat päin helvettiä ja etsimme lidliä noin 45 minuuttia. Kun viimein löysimme lidlin niin oli kyllä voittaja fiilis. Suumme loksahtivat totaalisesti auki kun huomasimme lidlin hinnat olevan täsmälleen puolet halvempia kuin mitä Suomessa on. Ostimme kaksi kassia ruoka aineksia ja limuja ja suuntasimme takaisin asuntolaan. Sovimme Susanna kanssa, että menisimme sunnuntaina jonnekkin syömään ja huomisen söisisimme koti tekoista ruokaa. Loppu illan suunnitelimme huomista sillä ajettelimme mennä huomenna eläintarhaan ja sunnuntaina Marienplatziin katsomaan nähtävyyksiä. Tuon jälkeen menimme nukkumaan.

Lauantai 21.04

Tänään nukuttiin klo 9 asti. teki kyllä hyvää, koska on joutunut heräämään töihin aikaisin, niin ensimmäistä kertaa sai nukkua hyvin ja pitkään. Laitoimme itsemme kuntoon ja pakkasimme tavaramme ja suuntasimme eläintarhaan päin. Meiltä eläintarhaan on noin puolen tunnin matka joten emme kiirehtineet yhtään. Saavuttuamme eläintarhan metroasemalle Susanna hätkähti ja kysyi, että:" Muistettiinko ottaa meidän opiskelija kortit mukaan". Nopean tarkistuksen jälkeen huomattiin, että oltiin unohdettu ne asunnolle. Päätimme käydä hakemassa korttimme, koska niillä sai kuitenkin 5€ lipun hinnasta pois.

Viieminkin pääsimme eläintarhaan ja pakko myöntää, että paikka oli upea. Aluksi kun lähehettiin kirtämään niin löydettii heti susia joista minä pidän. Eläimiä oli paljon ja eläintarhassa sai syöttää joitakin eläimiä. eläintarjaan oli myös rekennuttu isoja leikkipaikkoja lapsille, jotka olivat myös hienoja. Meillä oli tärkeä tavoite käydä katsomassa norjuja ja kirafveja, sillä niitä ei meillä Suomessa ole. Oltuamme siellä yli kaksi tuntia päätimme lähteä matkamuisto putiikin kautta. Ostimme sieltä postikortteja ja muutaman pehmolelun, jonka jälkeen päätimme mennä keskustaan syömään.

Kun olimme keskustassa huomasimme, että kohta alkaisi satamaan. Emmen olleet suunnitelleet  mitään eläintarhaa erikoisempaa täksi  päiväksi.  Tulimme siihen loppu tulokseen, että käymme ravintolan jälkeen ruokakaupassa ja sitten menisimme asuntolaan kirjoittamaan blogia, koska olemme siinä vähän jäljessä huonon netti yhteyden takia. Olimme iloisia, myös siitä, että ulkona alkoi satamaan kun pääsimme asunnoille.

Sunnuntai 22.04

Sunnuntaina nukuttiin todella pitkään ja vain lepäsimme asunnoilla. Sen lisäksi ulkona satoi joten meillä ei ole mitään tekemistä. Kuitenkin sade laantui tuossa klo 13 aikoihin. Tuon huomattuamme aloimme tekemään ruokaa. Valitettavasti me unohdimme eilen käydä ruokakaupassa, joten päätimme mennä keskustaan syömään. Täällä Saksassa kaikki kaupast paitsi ravintolat ovat kiinni sunnuntaisin. Sinänsä hienoa, että täällä pyhitetään lepopäivä mutta näin Suomalaiselle se on vähän hankala asia, koska Suomessahan kaupat ovat nykyään sunnuntaisin auki. Kävimme Marienplatzin mäkkärissä syömässä. Päätimme kuitenkin vähän kierrellä nopeasti Marienplatzin paikkoja kun kerran olimme tulleet tänne asti. Ennen lähtöämme takaisin huomasimme yhden leipomon, minkä Joachim oli näyttänyt meille ja päätimme käydä joku päivä siinä. Loppu illan olimme asunnoilla.

Maanantai 23.04

Tänään sitten alkoi taas työt ja nyt myös alkoi ensimmäinen kokonainen työviikko. Aamutoimet ovat ihan rutiinia meille. Heräämme klo 6, jonka jälkeen menemme klo 6:30 aamiaiselle. Aamiaiselle olemme 15min jonka jälkeen menemme suoraan töihin.

Tänään töissä meillä oli klo 10 aikoihin "All Staff Meeting", eli kaikki työntekijät menivät kokoustilaan ja siellä joku johtaja henkilö Tanskasta tuli meille pitämään presentaation siitä miten yhtiöllä meni viime vuosi. Pomo vielä kertoi, että johtaja tuli puhumaan tunnin verran tästä ja vielä englannin kielellä. Tuon jälkeen siellä puhuttaisiin Lego yhtiöstä Saksankielellä ja voin mennä jatkamaan työskentyäni Lego Ninjagon tv sarjan parissa. Mielestäni Legon presentaatiota oli todella mielenkiintoinen. Mieleenpainuvinta oli se, että Legon liikevaihto oli noussut 50%. Myös se oli hauskaa, että kun johtaja näytti meille asiakaspalvelu videon, niin taustalla soi LMFAO:n Party Rock biisi. Videon lopuksi johtaja kertoi huumorilla, että videota saa käyttää juhlissa mikäli haluaa. Kaiken kaikkiaan esitys oli todella mielenkiintoinen ja johtaja oli vakava, mutta osasi kuitenkin luoda hauskan tunnelman. Tuon jälkeen palasin työskentelemään Ninjagon pariin. Kun päivä läheni loppua, niin saimme Mathiaksen pomolta tehtävän mennä loppu päiväksi firman postitus osastolle leikkaamaan Lego tuotteiden pakkausten mallikappaleita irti tulostin paperista. Tuon jälkeen työpäiväni loppui.

Töitten jälkeen tapasimme Susannan kanssa asunnoilla ja loppu päivän olimme asunnoilla.

Tiistai 24.04

Jatkoin Ninjago sarjan parissa ja sain siinä välissä tehtäväkseni muokata todella paljon Power Point esityksiä. Niissä esityksissä oli muutamia tuotteita, jotka julkaistaan vasta harmaassa tulevaisuudessa. Näissä power pointeissa minun piti tehdä tuote kuvista isompia ja tarkistaa, että tuotteet kaikki tiedot ovat laitettu oikein. Jouduin myös tekemään muutaman nimilistan, koska Mathias oli tänään valitettavasti kipeänä. Vielä ennen työpäivän päättymistä pomoni esitteli minut toisille henkilöille jotka tulivat työmatkaltaan takaisin. Esitettelyssä pomoni neucotteli siitä, että voisin työskennellä ensi viikosta lähtien myös toisilla osastoilla, että saisin yhtiöstä paremma kuvan. Sovimme, että pääsisin pariksi päiväksi työskentelemään osastolle jossa moni opiskelija työskentelisi ja saisin samalla nähdä miten he työskentelevät. Sovimme, että pomoni päivittää työlistani ja alottaisin siellä ensi viikolla.

Töitten jälkeen tapasimme Susannan kanssa Metro asemamme lähellä olevassa ruokakaupassa ja kävimme siellä ostamassa elintarvikkeita. Illalla katsoimme leffaa ja söimme iltapalaa, jonka jälkeen menimme nukkumaan.

Keskiviikko 25.04

Töissä oli tänään tosi kiireistä. Sain tehtäväkseni tehdä samanlaisia power pointteja mitä eilenkin 6 kappaletta. työskennellessäni huomasin, että Mathias tuli töihin ja kertoi, että voi paljon paremmin mikä oli mukava kuulla. Työskentelin  ahkerasti lounas tuntiin asti. Mennessäni lounastunnille pomo pyysi minua liittymään hänen ja työkavereittensa seuraksi syömään. Suostuin mielelläni  joten menimme työpaikan kahvilaan syömään. Pomoni työkaverit olivat todella mukavia. Puhimme paljon englanniksi ja keskustelumme sujui todella hyvin. He olivat erityisen kiinnostuneita Suomalaisesta koulustus järjestelmästä. Puhuimme myös kaikenlaisesta. esim. ruoasta, säästä ja ihan yleisistä asioista mitä nyt keksi. Samalla kerroin heillä, että nyt kun Saksassa on +25C lämmin niin Suomessa meillä on luksusta jos meillä on tähän aikaan +7C. Saimme siitä hyvät naurut ja sanoivat samalla, että eivät ehkä haluaisi asua Suomessa kun meillä on niin kylmä.
Ruokailun jälkeen minua ja Mathiasta pyydettiin nopeasti kokoustilaan. Kokousta johtanut henkilö kertoi meille, että Legolta on tulossa saksan lehtiin mainos jossa mainostetaan heidän palkittua lautapeliään ja hän haluasi minun ja Mathiaksen kertovan mielipiteen heidän kehitys vaiheessa olevastaan mainoksestaan. Hän halusi miellipiteet siitä, että mistä pidämme mainoksesta ja mitä haluasiimme parantaa/lisätä siihen. Saimme sen "Koti tehtäväksemme ja sen pitää olla perjantaina valmiina. Kun sain tehtäväni tehtyä klo 14 aikaan, niin pomon työkaveri antoi minulle koottavaksi isoimman Lego technic sarjaa kuuluvan rekka tuotteen koottavaksi. Pomoni sanoi, vielä, että se on isoin Lego tuote jonka Lego on tehnyt ja antoi minulle luvan rakentaa sitä loppu päivän.

Työpäivän jälkeen olin todella väsynyt ja tahtoin mennä kotiin. Tapasin Susanna kanssa asunnoilla ja olimme loppu päivän koneella. Suunnittelime samalla, että menisimme huomenna Olympus Einkaufzentrumin kauppa keskuksessa shoppailemassa. Olympus kauppa keskus on kauempana kuin keskusta, mutta siellä on kaikki hyvät kaupat ja sinne metrolla kulkeminen on todella helppoa. Päätimme samalla myös nostaa sieltä rahaa.

Torstai 26.04

Tänään työpaikalalla tein kolmen tunnin verran exel ja power point tiedostoden kanssa töitä ja tuon jälkeen minulle ei ollut työtehtäviä joten sain kokoa Lego technic autoa, mikä jäi minulla eilen kesken. Pomo muistutti samalla, että menemme huomenna Duppaus studiolle katsomaan, miten Lego Ninjago sarjaa dupataan Saksan kielelle. Työpäivän päätteetsi sain Lego autoa niin pitkälle, että saisin sen huomenna kahdessa tunnis vaimiiksi.



Saavuin töitten jälkeen asunnoille odottamaan Susannaa. Susannan saavuttua lähdimme. Olympus Einkaufzentrumin kauppakeskukseen shoppailemaan. Heti ensimmäiseksi saavuttuamme menimme nostamaan meille rahaa pankkia utomaatilta. Paikan päällä onnistuimme nostamaan rahaa ja menimme ostoksille. Löysin itselleni pari paitaa ja Susanna löysi itselleen koruja, tuotteita ja vaatteita joissa oli leopardin turkin kuvioita. Söimme myös paikalla pari paikallista kinku leipää ja lähdimme kauppa keskuksesta klo 20 aikaan takaisin asunnoille. Illalla katsoimme taas leffan ja menimme nukkumaan.

Perjantai 27.04

Tänään saavuttuani töihin kysyin pomoltani, että onko minulle mitään erikoista tehtävää. Hän sanoi, että ei ole joten saan koota Lego rekan loppuun ja muistutti, että lähdemme klo 13:45 hänen autollaan duppaus-studiolle. Koottuani rekkaa vielä kaksi tuntia sain sen viimeinkin valmiiksi. Pakko myöntää, että nähtyäni sen koon minulle tuli aika voittaja fiilis kun sain sen valmiiksi. Kun sain sen valmiiksi menin nopeasti tarkistamaan sähköpostini ja ottamaan kuvia työpailta blogia varten, jonka jälkeen pomon työkolleega tuli pyytämään mielipiteitäni heidän mainoskestaan. Keskustelussa sanoin mistä tykkäsin mainoksesta ja mistä en pitänyt. Lopuksi minua kiitettiin hirveästi, sillä olin laittanut hirveästi mielipiteitäni paperille ja he tykkäsivät niistä. Parin tunni päästä menimme pomoni kanssa viimeinkin duppas-studiolle. Matkalla juttelimme pomomme kanssa kaikesta. etenkin työpaikka kulttuuri eroista. Pomo kertoi, että koska Lego on pohjoismainen yritys, niin meillä on vähän rennompaa kuin muilla firmoilla ja ainakin itse olin huomannut eron. Samalla hän näytti missä Englischer Garten sijaitsee. Se on maailam suurin puisto ja suositteli minua käymään siellä viikonloppuna Saavuttuamme viimeinkin duppaus.studiolle olin jännissäni. Ketään näyttelijää en tavannut sillä he olivat eri huoneissa. Loppoujen lopuksi siellä vieraileminen oli todella mielenkiintoista ja sain perehtyä duppaus-studioitten arkeen. Sanoin kaikille suuret kiitokset ja lähdin kotiin päin

Kun lähdin studiolta soitin Susannalle ja kysyin missä hän on, koska hänellä oli tänään vapaa päivä. Susanna kertoi, että nähtäsiin Marienplatzilla ja, että mentäisiin Olympus kauppakeskukseen vielä, koska hän halusi ostaa lisää leopardi tuotteita hänelle ja kavereilleen. Kauppakeskuksessa ostimme tuotteet Susannalle ja söimme myös siellä. Illalla kun saavuimme asunnoille, niin keskustelimme mitä tehtäisiin viikonloppuna. Samalla Isabell soitti minulle ja kysyi, että olemmeko lähdössä Puolalaisten vaihto-oppilaiden kanssa Ausburgiin retkelle. Sanoin, että menisimme molemmat sinne. Samalla Isabell kysyi, että kun meillä on ensi tiistai vapaata, niin haluaisimmeko mennä hänen perheensä luokse viettämään aikaa ja samalla tutustua Saksalaiseen perheeseen. Suostuimme mielellämme ja sovimme, että sovimme tarkemmin maanantaina. Tuon jälkeen menin nukkumaan.

Lauantai 28.04

Tänä aamuna lähdin aikaisin klo 6:30 asunnolta, sillä minulla oli turisti matka Puolalaisten vaihto-oppilaiden kanssa Augsburgiin. Susanna olisi tullut myös, mutta hänellä oli masu pipi joten hän jätti tulematta. Tapasin opettajani Jutta Vrban ja Puolalaiset vaihto-oppilaat ja heidän kaksi opettajaansa Hauptbahnhoftin rautatie- --asemalla. (Jutta opetti meille Saksaa Joachimin koululla). Lähdimme klo 9:01 Hauptbahnhoftin asemalta kohti Augsburgia. Matkalla sinne päin Jutta kertoi, että Puolalaiset puhuvat vain puolaa ja saksaa. englantia ei kuin yksi tyttö heistä osannut, mutta ei niin hyvin, että olisimme small talkkia harrastaneet. Jutta lupasi kääntää heidän saksan puheensa minulle englanniksi, jotta ymmärtäisin heidän puheensa kun kertovat nähtävyyksistä. Matkan aikana Jutta antoi minulle luettavaksi Augsburgista kertovan oppaan jotta ymmärtäisin paikasta enemmän. Todella mielenkiintoista oli, että Augsburg oli ollut kauan sitten Euroopan merkittävimpiä kaupankäynnin paikkoja. Itse Julius Ceacer oli ollut paikan päällä tekemässä päätöksiä ja paikka oli ottanut paljon arkkitehtuuria vaikutteita kreikkalaisesta mytologiasta.

Kun viimein pääsimme paikan päälle, niin kävelimme juna asemalta keskustaan päin. Meille kerrottiin, että Augsburgissa on paljon vanhoja rakennuksia, joita ei ole lainkaan uudelleen remontoitu vaan uudelleen restauroitu, että alkuperäistä materiaalia on käytetty paljon. Kakkien kaikkiaan en voi uskoa, miten kulttuuri rikas kaupunki Augsburg on. Kävimme kirkoissa, kuninkaallisessa puutarhassa, kolmessa eri paikallis museossa. ylä-ja alakaupungin rajoilla ja monessa muussa paikassa. Kaiken tuon jälkeen saimme puolalaisoppilaiden kanssa kaksi tuntia vapaasti kujeskella ympäri Augsburgia.

                                          Vanhojen aseiden teko-ja säilytyspaikka
                                          Kaksi kirkkoa
                                          Köyhien asunto.

Kun viimein lähdimme takaisin päin puhuimme Jutan kanssa kaikesta. Jutta kertoi minulle, että Puolalaiset vaihto-oppilaat ovat täällä noin kolme kuukautta ja heillä on aina opettaja mukana. Opettajan kanssa naurettiin sille, että opettaja on heidän kanssaan koko ajan. Puolalaisten  koulu ja opettaja maksaa Puolalaisille  kaiken. Heidän opettaja kertoi vielä, että he ovat 17-18 vuotiaita ja tarvitsevat koko ajan opettajan ohjausta.Minun ja Jutan mielestä tuo on aika överiä. Meinaan siis minä ja Susanna ollaan täällä kaksistaan ja ainoa kerta kun meillä oli Jari joka tuli vain ekaksi viikoksi katsomaan, että meillä on kaikki hyvin. Puhuimme samalla paljon Suomesta ja asioista joista hän piti Suomesta.

Kun viimeinkin saavuin takaisin asunnolle klo 17 aikoihin, niin Susannalla oli paljon parempi olo. Susannalla alkoi myös olla nälkä, joten menimme hänen kanssaan ravintolaan syömään ja sen jälkeen menimme ruoka kauppaan ostamaan tarvikkeita. Loppu illan lepäsin asunolla sillä olin kävellyt tämän päivän aikana yli 20 km.

Sunnuntai 29.04

Tänään minä ja Susanna emme tehneet mitään erikoista. Olimme vain asunnoilla koko päivän ja kävimme mäkissä syömässä. Sää oli myöskin huono ja meitä ei innostanut käydä missään.

Maanantai 30.04

Ensimmäistä kertaa söin aamupalan yksin, sillä Susannalla oli tänään vapaa päivä ja jäi huoneeseensa nukkumaan. Minulla ja kaikilla on huomenna vapaa päivä, sillä huomenna on vappu. Jotkut saavat vappu edeltävän päivän vapaaksi, mutta minä en sellaista saanut tai pyytänyt joten minulla on ihan normaali työpäivä.

Työpaikalla puhuin pomoni kanssa siitä, että missä työskentelisin tämän viikon. Pomoni selvitteli asioita ja minä menin täksi päiväksi TA-osastolle työskentelemään. Menin sinne osastolle ja siellä minua odotti Julian ja hän toimi pomonani tämän päivän. Julian kertoi, että TA on lyhenteestä Team assistant ja heidän tehtävänsä on järjestää Legon kokoushuoneiden ja matkojen varaaminen henkilökunnalle. Samalla he tekevät tervetulo oppaat uusille työläisille ja tekevät power point esityksiä tilaisuuksiin. Itse sain tehtäväkseni tehdä power point esityksen jossa on jo valmiiksi oleva henkilökunta, joka on Legolla töissä. Samalla kun työskentelin, niin puhuimme paljon Suomesta ja Saksasta yleensä. Heidän kanssaan keskustelu oli mukavaa ja sain myös työni tehtyä klo 13:20. Julian oli yllättynyt, että sain työt tehtyä ajoissa, eikä hän keksinyt mitä loppu ajan tekisin. Kysyin häneltä, että olisiko ok jos kirjoittaisin matkaraporttini opettajalleni täällä, kun meillä asunnossa on netti ihan hanurista. Julian suostui siihen ja päivän päätteksi sainkin kuin sainkin matkaraporttini valmiiksi ja lähetin sen opettajalleni.

Illalla asunnolla ennen nukkumaan menoa, Isabell soitti ja neuvottlimme, että mistä hän tulisi perheensä kanssa hakemaan minut ja Susannan. Sovimme, että olisimme minun työpaikkani lähellä tasan klo 9 aamulla ja, että sen jälkeen meniimme katsomaan yhtä juhla tapahtumaa ja sen jälkeen menisimme syömään heidän kanssaan. Sovittuamme asian menimme Susannan kanssa nukkumaan.

Tiistai 01.05

Tänään menimme Isabellan luokse Vattersteteniin aikaisin aamulla. Tapasimme heidät Vattertetenin metro aseman lähellä. Isabellan perheeseen kuulu hän ja hänenmiehensä ja kolme lasta yksi poika ja kaksi tyttöä. Ennen syömistä lähdimme Vattertetenin keskustaan katsomaan paikallista juhlaa. En tarkalleen muista juhlan nimeä tai tarkoitusta, mutta siinä miehet nostavat korkoean pylvään vanhan aikaisin metodein kuten kuvassa näkyy.


Sen pyststtäminen kesti yli kaksi tuntia. Oli kuitenkin aika hienoa katsoa miten he saivat sen pylvään pystyyn.Tuon jälkeen kävimme nopeasti Isabellan kodissa hakemassa ruoat ja heidän lapsilleen paremmat vaatteet, sillä lapset olivat juhla asuissa.

Saavuttuamme paikalle  jossa meidän piti grillata niin yllätyin siitä, että olimme kerrostalo alueella. Kun otimme kaikki yhdessä ruoat autosta niin Isabell kertoi, että he olivat asuneet täällä joskus ja he tulevat tänne aina pari kertaa vuodessa syömään grilliruokaavanhojen ystävien kanssa. Itse luulin, että minä ja Susanna söisimme vain Isabellan perheen kanssa, mutta söimmekin hänen kaveri piirinsä kanssa. Tämä tuli vähän yllätyksenä, mutta mukavana sellaisena. Minun perheellänin on samanlainen tapa, mutta lähdemme kerrostalon sijasta aina kesämökeille. Kävelimme kerrostalojen läpi niiden takapihalle ja siellä oli paljon ihmisiä odottamassa meitä. Esittäydyimme kaikille ja he kaikki olivat todella mukavia. He kysyivät paljon kysymyksiä Suomesta, mitä mieltä Suomalaiset ovat Saksalaisista, miten olemme viihtyneet jne. Kaikki osoittautuivat todella mukaviksi ja ystävällisiksi, mitä muutkin Saksalaiset ovat olleet meille. Alotimme syömään kaikilla kevyillä kuten salaateille ja lihapiirasilla. Syötyämme meillä oli kuitenkin joku kaksi tuntia aikaa, ennen kuin pääsisimme syömään lihaa. Otimme Susannan kanssa kymmenen minuuttia rennosti ja meillä oli kaikki hyvin. Isabell tuli meille hetken päästä kysymään, että haluaisimmeko tehdä. pyöräily retken olympia puistoon, kun tässä on aikaa ennen kuin liha grillataan. Suostuimme mielellämme. Itse innostuin vielä enemmän, sillä en ole pyöräillyt neljään vuotee.

Pyöräilyreissu oli kerta kaikkiaan todella upea. . Kun olimme Olympia puitossa niin ihmiset uivat ja kaikilla oli hauskaa. Itse ihmettelin miten paljon kumpuja ja mäkiä puisto oli täynnä.Isabell kertoi, että nuo kummut ovat entisiä taloja toisesta maailman sodasta ja kummut on kasvatettu niiden päälle.  Kävimme Olympia puiston läpi ja monessa muussa paikassa. Kävimme myös kuninkaallisessa puutarhassa ja beer gartenissa vierailemassa. Matkalla takaisin päin sovimme Isabellan kanssa, että voisimme Joachimin kanssa käydä syömässä Englishcer gartenin puiston beer gartenissa syömässä ennen kuin minä ja Susanna menemme takaisin Suomeen. Idea oli hyvä joten suostuimme.

Saavuttuamme takaisin grilli paikalle, niin menimme Susannnan kanssa lepäämään tuoleihin, sillä olimme todella väsyneitä. Nautin itse todella paljon pyöräily retkestä ja levättyämme hetken saimme syödä hyvää grilliruokaa. Syötyämme huomasimme kellon olevan paljon ja myös sen, että kohta alkaisi sataa. Päätimme Susanna kanssa mennä jo asunnoille päin. Toivotimme kaikille hyvät illan jatkot ja kerroimme, että nautimme todella paljon päivästä täällä. He kiittivät meitä siitä, että viihdyimme.

Loppu illan seikkailimme kerrostaloista metro asemalle, josta menimme takaisin asuntoja päin. Saavuttuamme takaisin asunnoille menimme suoraan nukkumaan, koska olimme todella väsyneitä.

Keskiviikko 02.05

Tänään alkoi taas työpäivä. Tänään pääsin työskentelemään Lego club osastolle. Osaston tehtäviin kuuluu Lego lisenssin myöntämisen muille esim. peittojen ja koulureppujen tekemiseen ja heidän tehtäviin myös kuuluu Lego clubin hoitaminen. Tämä päivä menikin siinä, että minulle selitettiin osaston toimintaa ja se oli todella mielenkiintoista. Päivän lopuksi ennen kuin menin asunnolle niin sain tehtävan, jonka voin aloittaa huomenna. Tehtävässä minun pitää ottaa heidän kummpaneiltaan lego lisenssi ostajien kandidaati joiden ideat oli hyväksytty ja listata heidät power pointtiin.

Loppu päivän olimme Susannnan kanssa asunnolla katsomassa elokuvaa ja menimme sen jälkeen nukkumaan.

Torstai 03.05

Töissä tänään tein vain koko päivän aikana sitä tehtävää minkä sain eilen. Töitten jölkeen saavuin asunnolle niin Susanna kertoi, että oli puhunut hänen pomonsa kanssa siitä, että lähtisimme viikon loppuna Saksan Munchenin vuorilla käymään. Susanna kertoi, että lähtisimme sinne lauantaina, sillä silloin sää olisi hyvä. Menisimme Susannna pomon kannsa ja hänen miehensä kanssa autolla vuorillr ja he hakisivat meidät Susannan työpaikan metro aseman läheltä launtai aamuna klo 9:02. Loppu päivän suunnittelimme lähtöä sinne päin ja pakkasimme tavaroita jo valmiiksi.

Perjantai 04.05

Tänään juuri ennen kuin saavuin työpaikalleni Isabell tuli pyöräillen minua vastaa ja antoi minulle pussin josssa oli vaatteita ja kenkiä vuori matkaamme varten. Isabell oli puhunut pari päivää sitten Susannan kanssa siitä, että Susannalla ei ole mitään raskasta tai mitään kunnon ulkoilu vaatteita vuori maastoa varten, joten Isabell toi hänen varusteitaan minulle ja minä annan ne Susannnalle. Samalla puhuimme kaikesta ja kysyi, että pääsisikö hän ja hänen poikansa Jacob vierailemaan Lego yhtiössä. En ollut varmna joten lupasin, että kyssyisin tuota asiaa pomoltani. Hän kiitti ja jutteli kanssani vielä vähän aikaa, ennen kuin menimme omiin suuntiimme.

Töissä sain viimeinkin valmiiksi työni jonka sain keskiviikkona. Loppu päivän yritin metsästää pomoani, jotta voisin kysyä Isabellan ja Jacobin vierailua. valitettavasti hän oli matkoilla, joten päätin kysyä asiaa vasta maanantaina.

Kun olin saapunut asunnolle annoin Susannalle Isabellan antamat varusteet ja loppu illan valmistauduimme huomista retkeä varten.

Lauantai 05.05

Hyvä blogin lukija tämä oli paras päivä jonka olen täällä vaihto-oppilaana viettänyt.

Lähdimme Susannan kanssa asunnoilta hyvissä ajoin, että ehtisimme klo 9:00 Allahiin, missä tapaisimme Susannan pomon ja hänen miehensä. Tapasimme heidät asemalla ja esittelin itseni heille, sillä Susannan he jo tunsivat. Menimme heidän autoonsa ja siellä he kysyivät, että haluaisimmekö kiivetä vuorelle vai kierrellä kyliä, ajaa vuoristossa päin ja käydä Itävallassa. Valitsimme toisen vaihto ehdon, sillä halusimme nähdä paikkoja todella paljon.

Ajoimme noin tunnin ja saavuimme hienoon vuoristo kylään joka oli rakennettu ison vuoristo järven ympärille. Samalla näimme upeat vuoret. no olivat jotain 2km korkeita. Ne eivät olleet korkeimpia mitä olen nähnyt, mutta koko näky, luonto ja järvi vuorien ympärillä oli todella majesteettinen näky. Samalla kun otimme kuvia ja puhuimme paikan historiasta niin menimme paikalliseen kahvilaan syömään kakkupalat.
Tuon jälkeen lähdimme Itävaltaa päin ja samalla ajoimme ja saimme nähdä missä Itävllan ja Saksan raja menee. Ajoimmen pitkään hienoilla teillä ja maisemat olivat todella majesteettiset ja pysähdyimme pari kertaa ihan vain ihailemaan maisemia. Pakko myöntää, että sää vuorilla vaihteli paljon. Ensiksi aurinko paistoi, sitten satoi, paistoi, satoi ja sitten taas paistoi. Syy miksi sää vaihteli paljon, koska vuoret estivät llian myrskyn pääsemisen kylään ja vuoristossa on muutenkin vaihteleva sää.

Saavuttuamme Innsbruckiin niin olimme ihan ihmeissämme. Vuorito kaupunki oli todella hieno ja kävimme jopa katsomassa Mozartin asuintaloa ja Swarowski kritallien virallista mmytipaikkaa ja näyttelyä. Teimme todella paljon siellä, että paljoa ei jaksa muistaa.

Lopuksi ajoimme puolitoista tuntia saavuimme Saksalaiseen ravintolaan joka on ollut auki 600 vuotta ritari ajoilta asti ja on vieläkin toiminnassa. Ravintolan sisustus oli ihan alkuperäinen mitä silloin 600 vuotta sitten oli. Ruoka ja tunnelma siellä oli todella hyvää.

Tuon jälkeen matkasimme takaisin kotiin. Susannan pomo oli jopa niin kiltti, että heitti meidät meidän asunnon ovelle asti. Saavuttuamme asunnoille kiitimme Susannan pomoa ja hänen miestään kauheasti ja toivotimme toisillemma hyvät illan jatkot. Loppu illan vain lepäsimme sillä olimme matkustaneet perhanan paljon.

Sunnuntai 06.05

Tämän päivän vain olimme asunnoilla ja lepäsimme, koska olimme vielä väsyneitä eilisestä reissusta. plus ulkona satoi kaatamalla. Kävimme kyllä syömässä mäkissä, mutta se siinä.

Maanantai 07.05

Vau. viimeinen viikko töissä. Tuntuu ihan perhanan oudolta. No ei se mitään. Täällä on ollut todella mukavaa ja teen työt kuten aina ennenkin. Tänään saavuttuani töihin niin ilmapiiri oli ihan tyhjä. Porukkaa ei ollut hirveästi paikalla ja asia vähän ihmetytti. Luulin, että he olivat kokouksessa joten annoin asian olla ja tein Lego Ninjagon kanssa töitä taas. Kun menin lounastunnille niin en huomannut paikanpäällä melkein yhtään henkilö. En nähnyt myöskään pomoani, joten asia alkoi huolettaa. Menin kysymään työkolleegaltani, että missä kaikki ovat. Hän kertoi minulle, että aika moni on lähtenyt työmatkalle Tanskaan ja jotkut pitävät lomaa. Minulle selvisi myös, että pomoni on Tanskassa ja tulee sieltä vasta ensi viikon maanantaina. Eli en näe häntä enään mikä on sääli. No päätin jättää keskiviikkona hänen työpöydälleen kiitos kortin, koska en näe häntä enään.

Töitten jälkeen menin asunnolle ja siellä respassa sanottiin, että voin maksaa vuokran. Kun menin maksamaan, niín hinta oli noin tuplasti kalliimpi kuin varattu raha summa siihen. Olin vähän sanaton ja päätin selvittää asian huomenna ja nostaa samalla rahaa jos asia on näin. Loppu illan puhuin Susannan kanssa vuokrasta ja siitä, miten selvittäisimme sen huomenna. Illalla vain olimme asunnoilla ja menimme nukkumaan.

Tiistai 08.05

Tämä päivä meni töissä kokonaan Lego tuotteiden laatikoiden kokoaminseen. Loreal on tekemässä kamppanijaa Legon kanssa ja tarvitsivat yli 150 laatikkoa jotka jouduin kokoamaan. Samalla sain luvan siihen, että voin tuoda Isabellan ja häne lapsensa tänne vierailulle.

Työpäivän jälkeen kävin nostamassa rahaa vuokraa varten ja sain sen niukin naukin. Vukra oli 475 € ja se hämmästyttää. Meille annettiin 499,99€ rahaa Saksaan. Tuo summa piti puolittaa ja puolet yhdestä summasta menee vuokraan ja toinen osa ruoan ostamiseen. Näyttää siltä, että raha sopparissa oli PAHA kirjotus virhe tai he olivat antaneet vähän rahaa meille, sillä jos 475 € on vuokraan niin meidän pitää selvitä noin 24 € kuukaudessa ja tuolla summalla ostaa ruokaa. Ei todellakaan näin, mutta asia on hoidettu ja tulen puhumaan tästä opettajien kanssa tun tulen takasin Suomeen. Susanna kertoi, että saa vuokran maksettua huomenna eli sekin on hoidossa. Loppu illan me olimme asunnoilla ja pakkasimme matkatavaroita jo valmiiksi perjantaita varten.

Keskiviikko 09.05

Vau. Viimeinen päivä töissä. Työpäivä ei sinällään ollut erityinen. Tein työt mitä minulle oli annettu ja sovin pomoni sijaisen kanssa haastattelun klo 15:00 siitä, että miten minulla on mennyt. Ennen haastattelua opettajani Isabell saapui hänen lapsiensa kanssa vierailulle Lego toimistolle ja toimin heidän oppaana. Lapset olivat ihan onneissaan kun saivat nähdä niin paljon Legoja. Esittelin heidät myös työkolleegalleni Stefanille. Samalla kun lapset ja Isabell esittelivät itsensä niin Stefan antoi heille ilmaisia Lego tuotteita ja siitä vasta lapset olivat innoissaan. Esittelyn jälkeen menimme Legon kanttiiniin juomaan virvokkeita ja samalla puhuin Isabellan kanssa siitä miten minulla oli mennyt. Tuon jälkeen sovin Isabellan kanssa ajan joilloin näkisimme Joachimin ja hänen perheensä kanssa Englischer gaertenin beer gartenissa ja pitäisimme siellä huomenna minun ja Susannan läksiäiset. Tuon jälkeen he lähtivät ja minä menin haastatteluun pomoni sijaisen kanssa. Puhuimme haastattelussa kaikenlaisesta esim vastasiko työpaikka odotuksia, mitä sain tehdä ja mitä viet täältä takaisin Suomeen. Lyhyesti minulle jäi positiivinen kuva kokonaisuudessaan ja olimme molemmat tyytyväisiä. Heille myös jäi todella hyvä kuva minusta ja olin siitä iloissani. Haastattelun jälkeen minulle annettiin läksiäislahjaksi muutama Lego paketti ja Lego Star Warssin historian tietokuvakirja. Ennen lähtöäni Susanna soitti minulle ja kertoi, että hänen pomonsa haluaa viedä meidät syömään ravintolaan vielä kerran ja ajatus kuulosti hyvältä. Sovimme, että tapaamme klo 18 keskustassa. Sanoin vielä jäähyväiset kaikille ja jätin jäähyväis kortin pomoni pöydälle ja lähdin sieltä pois.

Ennen keskustaan menoa käväisin asunnolla pakkaamassa Lego tuotteet laukkuuni ja lähdin keskustaa päin. Loppu illan vietimme Susannan ja hänen pomonsa ja hänen miehensä kanssa. Kävimme ravintolassa ja myöhemmin kävelimme keskustassa ihan muuten vain ja puhuimme kaikesta. Kun sanoimme jäähyväiset heille ja kiitimme heitä kaikesta, niin menimme asunnoille takaisin ja menimme nukkumaan.

Torstai 10.05

Tänään minä ja Susanna pakkasimme tavaramme melkein valmiiksi ja olimme asunnolla klo 17:00 asti. Olimme sopineet, että tapaisisimme Joachimin ja Isabellan ja hänen lapsensa Englishcer gartenin beer gartenissa ja pitäisimme siellä meille kahdelle läksiäiset.

Beer gartenissa oli todella mukavaa. Ruokaa ja juomaa oli todella paljon ja muutenkin paikan päällä oli ihan perhanan hyvä fiilis. Söimme ja puhuimme kaikesta ja leikimme jopa Isabellan lasten kanssa kun meillä oli niin hauskaa. Samalla keskustelimme siitä, että miten minä ja Susanna menisimme lentokentälle. Sovimme niin, että Isabell hakisi meidät noin klo 11 aikaan. Samalla käväisisimme syömässä hänen ja lastensa luona jonka jälkeen hän ja lapset heittäisivät meidät lentoasemalla. Olimme Beer gartenissa klo 21:00 asti jolloin sanoimme jäähyväiset kaikille ja lähdimme takaisin asunnoille nukkumaan.

Perjantai 11.05

Tänään se siis oli. Nyt lähdettiin kotiin päin. Heräsimme Susanna kanssa aikasisin ja kävimme aamupalalla. Aamupalan jälkeen pakkasimme tavaramme valmiiksi ja odotimme huoneissamme vielä pari tuntia ennen kuin Isabell tulisi hakemaan meidät. klo 11 aikaan luovutimme huoneemme ja menimme Isabellaa vastaan ulos. Ajoimme hetken hänen kotiinsa ja olimme siellä hetken ja puhuimme kaikesta ennen kuin hänen lapsensa tulivat. Sillä aikaa kun Isabell kokkasi me lekimme lasten kanssa ja se oli ihan hauskaa. Lähinnä pelasimme hippaa ja Unoa.  Isabell oli tehnyt meille ruoaksi spagettia ja kermakastiketta ja voi pojat, että oli hyvää. Hetken ruoan jälkeen lähdimme lentoasemalle päin. Otimme lapsetkin mukaan sillä he halusivat sanoa meille hei hei ja nähdä myös lentokoneita lentoasemalla.

Lentoasemalla oli vähän vaikeaa läytää oikeaa luukkua, mutta Isabellan avulla löysimme sen kuitenkin ihan loistavasti. Kun menimme punnitsemaan matkatavaroitamme, niin minulla oli 3kg yli painoa. Homma vähän kusi, mutta onneksi Susannan matkalaukku oli 6kg alipainoinen niin onnistuimme jotenkin saamaan laukut koneeseen ilman mitään säätämistä.

Nyt oli jäähyväisten aika. Hyvästelimme toisemme ja kerroimme, että nautimme todella olla täällä. Minä ja Susanna kävelimme turvatarkatuksesta läpi ja vilkutimme vielä kerran Isabellalle ja hänen lapsilleen. Turvatarkastuksen jälkeen menimme lähtöportillemme. Löysimme sen nopeasti ja koska aikaa oli vielä tunti niin päätin käydä katsomassa kaupat. Susanna ei jaksanut joten hän jäi odottamaan minua. Ostin pari tuliista ja menin takaisin Susannna luokse ja sitten olikin aika nousta koneeseen

Lento matkamme Saksasta Tanskaan meni hyvin ja jatkoimme matkaa uudelle lähtöportillemme. Pakko myöntää, että Tanskan lentokenttä on todella iso. Jouduimme kävelemään portillemme 30min. Saavuttuamme porteille meidän piti odottaa vähän yli tunti. Olisisimme voineet käydä kaupoissa, mutta porttimme sijaitsi pitkän matkanpäästä kaupoista joten emmme menneet niihin.

Myös seuraavakin lentomme meni loistavasti ja oltiin takaisin Suomessa. Tuintui kyllä todella hyvältä nähdä Suomi taas. Klo oli jotain vähän yli 22 joten oltiin todella väsyneitä. Onneksi saimme ensimmäisinä matka laukut ja pääsimme terminaalista. Ulkona näin äitini ja veljeni odottamassa minua. Esittelin heille samalla Susanna ja puhuimme hetken vähän kaikesta. Sitten sanoin hei hei Susannalle ja lähdin kotia päin.